torstai 12. tammikuuta 2017

Esiteini vs. pikkuveljet - sisarusdynaamiikka muuttuu

Tähän asti meidän pojat on sopineet jotenkin "samaan seuraan", mutta viimeisten kuukausien aikana olen alkanut huomata enenevässä määrin aikamoistakin hankausta. Kahdella vanhimmalla ikäeroa on 2v4kk ja keskimmäisen ja kuopuksen välillä 1v4kk. Nuo kaksi pienempää ovat aina olleet kuin paita ja peppu, mutta esikoinenkin on kuitenkin sopinut sakkiin ja ovat keksineet paljon yhteistä tekemistä. Nyt olen monessakin mielessä huomannut, että kyllä meillä asuu pienten poikien lisäksi esiteini.

Pojat ovat toki kaikki ihan omia persooniaan, ja esikoinen on aina ollut pikkuveljiinsä nähden omantienkulkija, kun nämä kaksi pienempää taas touhuavat tosi paljon keskenään. Saavat toki riidan ja pahan mielenkin aikaiseksi, kun sitä haluavat, mutta pääsääntöisesti nuo tulevat kuitenkin tosi hyvin toimeen keskenään ja haluavat tehdä juttuja yhdessä. Aiemmin isoveli on sopinut vähintään kohtuullisesti heidän touhuihin mukaan, kunhan touhutaan hänen säännöillä, mutta nyt tuntuu, että eipä juuri löydy sellaista tekemistä, jota voisivat yhdessä ilman kärhämää tehdä. 

Onhan siinä iso ero toki poikalasten kehityksessä, että onko melkein 12-vuotias vai vasta kahdeksan tai yhdeksän, mutta sen konkretisoituminen on kyllä näkynyt meillä todella tehokkaasti! Esikoinen ei tunnu sopivan enää mihinkään mukaan. Ei vaan löydy yhteistä säveltä vaikka löytyisikin jokin sellainen juttu, mitä kaikki voisivat tehdä. Jopa Pleikalla pelaamisesta saa riidan aikaan. Ja toisaalta, tuo vanhimmainen ei tunnu haluavankaan, satunnaisia poikkeuksia lukuun ottamatta, pelata pikkuveljiensä kanssa.

Tänään keskimmäinen sai krokotiilin kyyneleet, kun esikoinen päätti noin minuutin varoajalla lähteä luistelemaan. Keskimmäinen siitä innostui, että hän lähtee mukaan, johon isoveli totesi, että meidän kanssa et sitten todellakaan luistele. Yritä siinä sitten äitinä sovitella välissä, kun ymmärrän kyllä molempia. Mutta huomaan kyllä, etten ole ihan täysin vielä ehtinyt tuon esikoisen teiniytymiseen mukaan. Hänen kanssaan elo on kuitenkin ollut aina pääosin seesteistä, vaikka vahvan oman tahdon onkin aina omannut. Nyt mielialat vaihtuvat sen verran tiuhaan, ettei meinaa perässä pysyä, ja lauseet lyhenevät päivä päivältä. 

Kaksi pienempää puolestaan tuntuvat hitsautuvan, jos mahdollista, entistä vahvemmin yhteen. Kun toisella on paha mieli, toinen menee lohduttamaan. Kun aamulla nähdään, niin ensimmäisenä halitaan. Samoin jokaisen, vaikka pienenkin, erossaolon jälkeen. Leikki kuin leikki osuu yksiin ja kaveritkin jaetaan. Ja onkin ollut kivaa, kun viime aikoina on meillä pyörinyt jo nuorimmaisenkin kavereita.

Mielenkiintoista nähdä, miten tämä tässä etenee. Ja ehtiikö tuo vanhimmainen seesteisempään vaiheeseen ennen kuin seuraava hyppää teini-ikään. Sen olen kuitenkin näiden kanssa jo oppinut, että jokaisella pojalla sama ikä-/kehitysvaihe on tasan tarkkaan erilainen ja se mikä toimi yhden kohdalla, ei toimi samalla tavalla toisen kanssa.

Ihana erilaisuus - ah niin kasvattavaa perheen aikuisille!

muutamia vuosia sitten

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti