tiistai 21. maaliskuuta 2017

Yhdessä onnellisempaa

Luin tänään tutkimuksesta, jossa etsittiin hyvinvoinnin lähdettä. Tutkimus on amerikkalainen ja siinä tarkasteltiin eri lähtökohdista elämään ponnistelevia miehiä. Osa tuli köyhistä oloista Bostonissa ja osa oli käynyt Harvardin. Ensimmäiset tutkimukset kohdistuivat vuosiin ennen toista maailmansotaa. Viimeisimmät tälle vuosituhannelle.

Tutkimuksen lopputulos on tutkijan mielestä yksinkertainen: hyvät ihmissuhteet luovat sekä fyysistä että psyykkistä hyvinvointia. Olen itse tavoitellut sitä omilla elämänvalinnoillani. Menin aikoinaan naimisiin ihmisen kanssa, jonka kanssa sainkin elää nuoren aikuisen elämän vaiheet. Perheen perustamisen, lasten hankinnan ja heidän kasvattamisen nuoruusiän ohitse - aikuisuuden kynnykselle. Olen siitä kiitollinen hänelle. Ja toki lapsilleni.

Mutta aikojen saatossa havaitsin, että tuo parisuhde ei enää toiminut. Se ei luonut minuun uskoa elämään tai tuonut sitä turvaa, mitä tarvitsin. Olin yksin parisuhteessa.

Se pakotti muuttamaan omaa elämääni. Helppoa se ei ollut. Pitkään mietin, kuinka toimin. Mutta lopulta rohkenin ja tunnustin, ettei se avioliitto ollut enää minua eikä ex-puolisoani varten.

Nyt olen uudessa liitossa. Rakentamassa uutta suhdetta. Uskoen ja luottaen tämän parisuhteen luovan ympäristön, joka on kannustava ja rohkaiseva. Suhde, jossa saa olla sellainen kuin on. Tai oikeastaan hyvä suhde antaa mahdollisuuden kasvuun. Hyvä suhde mahdollistaa onnellisen elämän siemenen. Sellaisen, jossa voi luottaa mahdollisuuksiinsa ja joka tukee silloin kun suru painaa tai jossa nauretaan yhteisille asioille. Sellainen, jossa ei koe olevansa yksin.


Hyvä parisuhde on kuin viini. Paranee vuosien myötä. (Vanha viidankon sanonta).


Haluan myös kirjoittaa hiukan nurjasta puolesta. Siitä, mikä ei tuo onnea. Siis ihmissuhteet, jotka latistavat ja kuluttavat.

Nelli kirjoitti viimeksi, kuinka raskasta on jäädä ulkopuolelle. En voi tietää, mitä kaikkea hän tuntee. Enhän voi sitä itse tuntea. Voin vain tuntea sen, miltä itsestäni tuntuu, kun valintani ja vaimoni eivät kelpaa. Kun minut jätetään ulkopuolelle sen, mihin ennen kuuluin. Sillä sekin on totta. Siitä lyhyesti (mutta vain osa):

Veljeni, jotka ovat olleet elämässäni mukana koko ajan ovat sulkeneet ovensa. Tai kolmesta veljestä kaksi. Toinen heistä sanoi  minulle viimeisinä sanoinaan (tai ainakin toistaiseksi), että pidetään elämämme erillään. Se sana on pitänyt. Hän ei halua tekemisissä kanssani. Hänen vaimonsa on osoittautunut toimillaan olevansa samaa mieltä. Heidän toimintansa saa minut surulliseksi. Se on kuorma, joka syö sitä hyvää, mikä nykyisessä parisuhteessa rakentuu.

Mietin kyllä usein, että minulla ja Nellillä on yksi yhteinen uhka, jota vastaan taistelemme. Olemme asiassa samalla puolella. Vaikka välillä se tuntuukin yksinäiseltä. Siis samaan aikaan se on osa yhteistä tarinaamme

Onnellisen elämän avaimet ovat kuitenkin nyt minun ja hänen käsissään. Ne eivät ole kenenkään muun käsissä. Amerikkalaisen tutkimuksen mukaan yksinäisyys on pahinta. Sitä vastaan olen toiminut ja siksi olen parisuhteessa. Aina uusperheen elämä ei ole helppoa. Meihin kohdistuu paljon ympäristön odotuksia ja pettymyksiä. Erilaisia tunteita. Ymmärrän vasta nyt, kuinka paljon aikaa tarvitsemme perheytymiseen. Siitä kuitenkin ensi kerralla.

Pelastuksena on parisuhteen rakentaminen. Se, että rakennan suhdetta Nelliin. Muut tulkoot sen myötä.

Nyt kuitenkin mietin jo iltaa ja kuinka saan olla hänen vierellään. Sitä kaipaan joka päivä. Se on onnellista, koska se on mahdollista. Siis olla lähellä toista.

JK. Linkki tutkimustuloksista kertovaan artikkeliin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti